Puolangan sosiaalityö

Puolangan sosiaalipalvelu
Lue lisää

Maahanmuuttajien terveydenhuolto Kainuussa

Kaikilla kiireellistä sairaanhoitoa tarvitsevilla on oikeus hoitoon riippumatta siitä, minkä maan kansalaisia he ovat. 

Kuntalaiseksi tulevat maahanmuuttaja-asiakkaat ovat pääsääntöisesti turvapaikan saaneita pakolaisia, kiintiöpakolaisia tai muusta syystä, kuten työpaikan tai opiskelujen takia maahan muuttaneita henkilöitä. Turvapaikanhakijat ja paperittomat henkilöt eivät ole kuntalaisia.

Jos henkilöllä on Suomessa kotikunta, hänellä on oikeus saada terveyspalveluja. 

Jos henkilöllä ei ole Suomessa kotikuntaa, hänellä voi silti olla oikeus terveyspalveluihin esimerkiksi työskentelyn perusteella. Tällöin henkilön tulee osoittaa oikeutensa Kelan myöntämällä hoito-oikeustodistuksella.

Toisesta EU- tai ETA-maasta tai Sveitsistä tullut henkilö voi saada lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa Suomen julkisessa terveydenhuollossa eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.

Aikuisilla turvapaikanhakijoilla on oikeus saada kiireellisen sairaanhoidon lisäksi välttämätöntä terveydenhuoltoa, kuten äitiysneuvolapalveluja. Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat samat terveydenhuoltopalvelut kuin muut kunnan asukkaat. 

Maahanmuuttajilla on oikeus saada tulkkausapua vastaanotolla.

Maahanmuuttajille suositellaan tehtäväksi tulovaiheessa niin sanottu maahantulotarkastus. Tarkastuksessa käydään läpi asiakkaan sairaushistoria ja nykyisten terveydenhoitotarpeiden lisäksi mahdollisten infektioseulontanäytteiden tarve.

Kiintiöpakolaisille ja turvapaikan hakijoille terveystarkastus tehdään aina. Muista syistä maahan muuttaneille tarkastus tehdään tarvittaessa.

Kajaani, Paltamo, Sotkamo ja Kuhmo

Kaikkien pakolaisten osalta maahantulotarkastus tehdään Kajaanin yleislääketieteen poliklinikalla.

Turvapaikanhakijoiden tarkastukset on järjestetty vastaanottokeskusten toimesta. 

Muiden maahantulijoiden osalta tarkastus tehdään tarvittaessa yleislääketieteen poliklinikalla, opiskelijaterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa. 

Raskaana olevat voidaan ohjata äitiysneuvolaan. Alaikäiset ohjataan lastenneuvolaan tai kouluterveydenhuoltoon. Neuvolaan aikaa varatessa tulee olla tiedossa henkilön perus- ja yhteystiedot sekä mahdollisen tulkin tarve. Mahdollisuuksien mukaan myös henkilön sairaus- ja rokotushistoria tulisi olla selvillä.

Suomussalmi, Ristijärvi ja Hyrynsalmi: 

Aikuisten osalta yhteys terveyskeskukseen. 

Alaikäisten ja raskaana olevien kohdalla neuvolaan tai kouluterveydenhuoltoon.

Ouluntie 13 89200 Puolanka

Puolangan kunnan terveysasema

Puolangan kunnassa sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Terveystalo Kuntaturva Oy.

Lisätietoa terveys.puolanka.fi
Lue lisää
Kaarnatie 1 89400 Hyrynsalmi

Hyrynsalmen yhtenäiskoulu

Hyrynsalmen yhtenäiskoululla järjestetään kunnan esi- ja perusopetusta. Koulu sijaitsee Hyrynsalmen keskustaajamassa Kaarnatien varrella.
Lue lisää

Sote-uudistuksen kehittämishankkeen Kestävän kasvun Kainuu II ohjausryhmä

Kuntoutus-2024

Apuvälinepalvelut

Apuvälinepalvelut

Apu­vä­li­ne­pal­ve­lut lähtevät asiak­kaan tar­peis­ta ja apu­vä­li­ne­rat­kai­sut teh­dään yk­si­löl­li­ses­ti. Ta­voit­tee­na on tu­kea asiak­kaan toi­min­ta­ky­kyä hä­nel­le so­vel­tu­vil­la ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sil­la apu­vä­li­neil­lä.

Fysioterapia

Fysioterapia

Fy­sio­te­ra­pia on lää­kin­näl­lis­tä kun­tou­tus­ta, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on ki­pu­jen hel­pot­ta­mi­nen, liik­ku­mi­sen pa­ran­ta­mi­nen ja työ -ja toi­min­ta­ky­vyn ko­hen­ta­mi­nen.

Omahoito -ja omakuntoutusohjeet

Omahoito -ja omakuntoutusohjeet

Tääl­tä löy­dät link­ke­jä val­ta­kun­nal­li­sil­le verk­ko­si­vus­toil­le oma­hoi­to / oma­kun­tou­tus oh­jei­siin: Yleii­sim­pien tu­ki- ja lii­kun­tae­li­mis­tön oi­rei­den oma­hoi­toon, ki­vun oma­hoi­toon se­kä eri ikäis­ten liik­ku­mis-ja ra­vit­se­mu­soh­jei­siin.

Kun­tou­tu­soh­jaus

Kun­tou­tu­soh­jaus

Kun­tou­tu­soh­jauk­sen ta­voit­tee­na on tu­kea kun­tou­tu­jan it­se­näis­tä elä­mää, oma­toi­mis­ta sel­viy­ty­mis­tä ja ar­kie­lä­män su­ju­vuut­ta se­kä eh­käis­tä pit­kää lai­tos­hoi­toa.

Kotikuntoutus Konsta

Kotikuntoutus Konsta

Ko­ti­kun­tou­tus on tar­koi­tet­tu 18 vuot­ta täyt­tä­neil­le hen­ki­löil­le, joil­la on haas­tei­ta sel­vi­tä ar­jen päi­vit­täi­sis­tä toi­min­nois­ta akuu­tis­ti hei­ken­ty­neen toi­min­ta­ky­vyn ja elä­män­ti­lan­teen vuok­si. Mo­niam­ma­til­li­nen ko­ti­kun­tou­tus­tii­mi te­kee en­sin ar­vioin­ti­käyn­nin mah­dol­li­sen kun­tou­tus­jak­son aloit­ta­mi­sek­si.

Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonta

Lii­kun­ta­neu­von­nan pro­ses­si on asia­kas­läh­töi­nen, jon­ka ta­voit­teet mää­rit­tää asia­kas it­se. Lii­kun­ta­neu­von­nan pi­tuus ja käyn­ti­mää­rät mää­rit­ty­vät asiak­kaan yk­si­löl­li­sen tar­peen mu­kaan.

Puheterapia

Puheterapia

Pu­he­te­ra­pia mah­dol­lis­taa hy­vän kom­mu­ni­kaa­tio- ja toi­min­ta­ky­vyn jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Pu­he­te­ra­peut­ti oh­jaa myös lä­hi­pii­riäsi toi­mi­maan ar­jen ti­lan­teis­sa si­ten, et­tä asiak­kaan vah­vuu­det saa­daan käyt­töön.

Ravitsemusterapia

Ravitsemusterapia

Ra­vit­se­mus­te­ra­pia eh­käis­ee ja hoi­taa va­jaa­ra­vit­se­mus­ta se­kä edis­tää toi­pu­mis­ta sai­rauk­sis­ta ja leik­kauk­sis­ta.